![]()
Etusivu |
Metsämaan myynnin veroriskin voi välttääMetsätilan myyntiin voi liittyä veroriski. Verottaja lisää tilan myyntihintaan aikaisemmat puun myyntitulot myyntivuodelta ja viideltä edelliseltä vuodelta, jos metsä kuuluu pinta-alaperusteiseen metsäverojärjestelmään. Puun myyntitulosta voi joutua maksamaan veroa jälkikäteen kaupan takia, vaikka pinta-alaperusteisessa metsäverojärjestelmässä puun myyntitulosta ei normaalisti veroteta. Veroriskin voi välttää kokonaan, jos metsätila kuuluu jakamattomalle kuolinpesälle ilman, että odottaa viittä vuotta. Puun myyntitulojen verolle menon voi välttää siten, että osakkaat jakavat kuolinpesän ennen tilan myyntiä ainakin metsätilan osalta. Esimerkiksi, jos pesässä on kolme osakasta ja jokaisen osuus on yhtä suuri, perinnönjakokirjassa kunkin osakkaan osuus on 1/3 metsätilasta. Tilaa ei tarvitse lohkoa. Perinnönjaon takia verottaja ei pysty lisäämään jakamattoman kuolinpesän aikaisia puun myyntituloja osakkaiden henkilökohtaisesti saamaan kauppahintaan. Verovinkin laati Veronmaksajain Keskusliitto |